keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Sitruunamuffinssit

200 g jogurttia
150 g sulatettua voita
2 munaa
2,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
3 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
1 sitruunan raastettu kuori

--> sekoita keskenään ja tasaa taikina muffinssivuokiin. Paista 10 - 20 minuuttia 200 asteessa muffinssien koosta riippuen.
Näiden muffinssien rakenne on aivan ihana. Suosittelen kokeilemaan :)

torstai 22. joulukuuta 2011

Saaristolaisleipä


Olen useana vuotena tehnyt saaristolaisleipiä. Joka vuosi olen tehnyt eri ohjeella, koska en ole löytänyt edellisen vuoden reseptiä. Seuraavassa tämän vuoden resepti. Maku oli ainakin hyvä ja myös rakenne. Tein leivät kahteen 1,7 l vuokaan ja yhteen 1 l vuokaan.

1 l piimää
3, 5 dl appelsiinimehua
--> lämmitä kädenlämpöiseksi
100 g tuorehiivaa
--> murenna joukkoon
4 dl ruisleseitä
4 dl ruisjauhoja
4 dl kaljamaltaita
4 dl siirappia
4 tl suolaa
13,5 dl jauhoja (käytin hiivaleipäjauhoja)
--> sekoita piimänseoksen joukkoon
--> nostata 1,5 tuntia
--> tasaa taikina voideltuihin vuokiin ja kohota vielä vuuissa, kunnes taikina on kohonnut vuokien reunoille.
--> paista 175 asteessa ensin 1,5 tuntia ja voitele siirappivedellä. Paista vielä 30 minuuttia.
Ota leivät pois uunista ja vuuista ja kääri leivinliinaan.

perjantai 8. heinäkuuta 2011

Prinsessakakku rippijuhliin

Tämän prinsessakakun tein tytön rippijuhlakakuksi. Kuvasta puuttuu vielä tiara joka kuuluu kakun päälle. Kakku on 20-hengen ja sisältää kermaa, mansikkahilloa ja tuoreita mansikoita. Pinnalla pursotukset pikeeristä ja syötäviä hopeakuulia. 

Tällaisella itse piirtämällä kuviolla tein tiaran. Alla kuva puolivalmiista tiarasta. valitettavasti valmiista tiarasta ei ehtinyt kaiken kiireen keskellä ottamaan kuvaa.

Suklainen marjahyydykekakku

Tämä kakku meni sähköasentajan valmistujaiskakuksi. Sisällä on marjainen hyydyke, tummia suklaapohjia ja päällä ganache ja kermapursotukset reunoilla

Suklainen mansikkahyydykekakku

Tässä nopea versio mansikkahyydykekakusta, Välissä tummia suklaakakkupohjia, rahkaista mansikkahyydykettä ja pinnalla suklaaganache.

perjantai 1. heinäkuuta 2011

Unelmatorttu

Valmistin nopean unelmatortun vieraita varten. Pohjana on normaali suklaakääretorttupohja ja täytteenä voikreemiä, joka on valmistettu niin että keitin ensin sokeriliemen jonka jäähdytin ja vatkasin sen sitten pehmeän voin kanssa vaahdoksi. Vaahtoon lisäsin vaniljatangosta siemenet :)

torstai 23. kesäkuuta 2011

Mansikka-suklaahyydykekakku

 Valinnan vaikeus. Piti tehdä maittava kakku joka ei olisi perinteinen hyydykekakku eikä tavallinen kermakakku. Päätin siis pitkän pohdinnan jälkeen tehdä tumman suklaisen kakkupohjan ja sen kanssa mansikkahyydykkeen. Kakku sisältää 2 paksuhkoa kakkupohjaväliä ja muuten se onkin sitten mansikkamoussea. Toinen kakkupohjaväli on leikattu sen verran pienemmäksi ettei se näy kakun reunoilla ulospäin. Mansikkamousse sisältää vaniljajogurttia, mansikoita, sitruunarahkaa ja kermaa. Tämä on siis ei niin perus mansikkakermakakku :)

maanantai 16. toukokuuta 2011

Jogurttinen raparperiomenakakku

 Tässä taas yksi muunnelma samaisesta kakusta (Jogurttinen raparperiomenakakku). Tämä kakku meni Turun AMK:n kahvitukseen. Ylempänä on kuva kakusta kun päällä on pelkästään kuumamarengilla tehty koripursotus ja alemmassa kuvassa kakku on tarjoilukunnossa kaikkine koristeineen.

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Mansikkahyydykekakku

Tämän mansikkahyydykekakun tein isälleni.  Kakussa on tumma suklaapohja, jossa käytetty tobleronea. Hyydykkeessä on mansikoita, kermaa, sitruunarahkaa ja tavallista rahkaa sekä hyydykejauhetta. Päällä on mansikanmakuinen kiille sekä tuoreita mansikoita.

-Säde

tiistai 3. toukokuuta 2011

Kuningatar kakku

Tämä kakku on perinteinen kermakuningatarkakku. Kakkupohjana on käytetty sokerikakkupohjaa ja sisällä on toisessa välissä valkosuklaamoussea ja toisessa välissä itsetehtyä kuningatarhilloa ja kuningatar-rahkaa.

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Quiche Lorraine, kinkkupiiras



Pohja:
120 g voita
3 dl vehnäjauhoja
--> nypi voi jauhojen kanssa.
3,5 rkl vettä
suolaa
--> lisää

Painele taikina leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Esipaista 200 asteessa noin 10-15 min.

Täyte:
200-300 g saunapalvikinkkua
pekonia
purjoa
(paprikaa)
100 g juustoraastetta
basilikaa
timjamia
--> Pilko täytteen ainekset ja paista pekoni. Asettele täytteet esipaistetulle pohjalle.

4 dl ruokakermaa
3 munaa
pippuria
--> sekoita keskenään ja kaada täytteiden päälle. Paista piirasta noin 30 minuuttia 200 asteessa.

Kylmäsavuhärkäkakku

2 tummaa vuokaleipäsiivua
2 vaaleaa vuokaleipäsiivua

Täyte 1:
300 g tuorejuustoa
200 g crème fraichea
150 g kylmäsavuhärkää
50 g maustekurkkua
persiljaa
suolaa
mustapippuria
--> sekoita täytteen aineet keskenään

Täyte 2:
majoneesia
aurinkokuivattua tomaattia
basilikaa
rucolaa
vesikrassia
suolaa
mustapippuria
--> sekoita täytteen aineet keskenään

Kuorrute:
250 g pehmeää voita
250 g sulatejuustoa
--> vaahdota

Koristeluun:
kylmäsavuhärkäsiivuja
kirsikkatomaatteja
kurkkua
rucolaa
oliiveja
aurinkokuivattua tomaattia


Kostuttamiseen hiilihappovettä

Kostuta ensin tumma leipäpohja ja levitä sen päälle puolet härkätäytteestä. Asettele täytteen päälle vaalea vuokaleipä ja kostuta. Levitä vaalean leivän päälle aurinkokuivattutomaattitäyte. Asettele tumma leipä täytteen päälle, kostuta ja levitä loput härkätäytteestä. Aseta vielä viimeinen vaalea leipä kakun päälle ja kostuta se. Kääri kakku kostutettuun leivinpaperiin ja anna maustua seuraavaan päivään.


Leikkaa kakusta reunat ja kuorruta sulatejuustovoikreemillä. Koristele kakku.

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Kasvispiiras


Pohja:
150 g voita
3 3/4 dl jauhoja
-->Nypi voi jauhojen joukkoon
3/4 tl suolaa
4,5 rkl vettä
--> lisää suola ja vesi

Pinnota irtopohjavuuan pohja leivinpaperilla ja painele taikina pohjalle ja reunoille. Pane vuoka jääkaappiin kovettumaan noin 30 minuutiksi.

Paista pohjaa 200 asteessa noin 10-15 minuuttia, jotta pohja kypsyy.

Täyte:
1 paprika
puolikas punasipuli
1/3 kesäkurpitsaa
1/4 isoa purjoa
puolikas parsakaali
2 herkkusientä
--> leikkaa vihannekset sopivan kokoisiksi paloiksi ja asettele piiraan pohjalle

100 g juustoraastetta
--> ripottele vihannesten päälle

4 dl ruokakermaa
3 munaa
suolaa
mustapippuria
basilikaa
timjamia
--> sekoita keskenään ja kaada juustoraasteen päälle.
Paista noin puoli tuntia, kunnes pinta on kauniin ruskea


torstai 7. huhtikuuta 2011

Hello Kitty-kakku


Teimme Säteen kanssa yhdessä Hello Kitty-kakun erään pikkuneidin syntymäpäiville.
Marsipaanilla kuorrutetun kakun sisällä on sokerikakkupohja, vadelmamarmeladia ja diplomaattikreemiä. Kakku on noin 12-15 hengelle.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

vaahtokarkkibrownie-vadelmahyydykekakku


Olen jo muutaman kuukauden suunnitellut tätä kyseistä kakkua ja sain aikaiseksi tehdä sen viime viikolla. Pohjana on siis vaahtokarkkibrownie, jossa on lisänä manteleita ja hasselpähkinöitä. Päällä on vadelmahyydyke, jossa on kermavaahtoa, turkkilaista jogurttia, marenkivaahtoa ja paseerattuja vadelmia. Päällä on murskattuja marenkihippusia. Tällä kertaa vaahto jäi hieman löysäksi, joten ensi kerralla lisään enemmän liivatteita siihen. Tämä oli vasta ensimmäinen versio, joten kokeilen parannuksia ulkonäköön ja rakenteeseen seuraavalla kerralla.

Pätkis-pikkuleivät


Äitini tarvitsi pikkuleipiä ja antoi minulle vapaat kädet. Tein Pätkis-pikkuleipiä, mutta unohdin kaakaojauheen pikkuleipämassasta, joten pikkuleivistä tuli vaaleita.

Pikkuleipämassa:
480 g vehnäjauhoja
400 g voita
--> vatkaa vaahdoksi
67 g vettä
67 g kananmunia
200 g sokeria
--> sekoita keskenään ja lisää voi-vehnäjauhomassaan.
Pursota pikkuleivät ja paista 190 asteessa, kunnes ne ovat kauniin värisiä.
Jos haluaa pikkuleivistä suklaisia, niin osan vehnäjauhoista voi korvat kaakaojauheella.

Voikreemi
150 g sokeria
60 g vettä
--> keitä 117 asteeseen
45 g keltuaisia
kaada sokeriliemi keltuaisten joukkoon ja vatkaa kylmäksi
300 g huoneenlämpöistä voita
--> vatkaa vaahdoksi keltuaismassan kanssa.
suklaata, pätkiksiä --> sulata massan joukkoon ja pursota pikkuleipien päälle.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Valmistujaiskakku


Tein tämän kakun eräisiin valmistujaisiin. Tällä kertaa tein kakkupohjan, jossa käytetään tilavuudeltaan samaa määrää munia, sokeria ja jauhoja.

Kakkupohja:
5 munaa
saman tilavuuden verran sokeria
--> lämmitä vesihauteessa noin kädenlämpöiseksi ja vatkaa seosta samalla
--> kun seos on lämmintä, vatkaa massa kuohkeaksi vaahdoksi yleiskoneessa tai sähkövatkaimella

sama tilavuus jauhoja (vehnäjauhoja ja perunajauhoja ja 1,5 tl leivinjauhetta)
--> sekoita keskenään ja lisää muna-sokerivaahtoon.

Kaada massa alareunasta voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan (halkaisija 26 cm) ja paista 190 asteessa noin 50 minuuttia. Jos uuni paistaa kakun pinnan mustaksi, niin uunin ylätasoon voi asettaa pellin, joka estää kakkupohjan palamista.

Täytin kakun lakkahillolla ja diplomaattikreemillä ja kostutin omenamehulla.

Vaniljakiisseli:
5 dl maitoa
vaniljatanko
--> lämmitä kiehuvaksi ja poista vaniljatanko

3 keltuaista
1,5 dl sokeria
--> sekoita keskenään
3/4 maissijauhoja
--> lisää

Kaada maito vähitellen keltuais-seokseen ja kaada koko seos kattilaan ja kuumenna koko ajan sekoittaen. Kun seos sakenee, ota se hellalta ja kaada laakeaan astiaan. Peitä kelmulla ja jäähdytä jääkaapissa.

Diplomaattikreemi:
Vatkaa 5 dl kermaa ja sekoita vaniljakiisseli joukkoon.



sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Porokakku

Kylmäsavuporokakku

2 vaaleaa ja 2 tummaa vuokaleipäsiivua

Täyte 1
300 g tuorejuustoa
300 g creme fraichea
150 g kylmäsavupororouhetta
200 g kanttarelleja
timjamia
suolaa
mustapippuria
sitruunamehua
--> sekoita aineet keskenään

Täyte 2
majoneesia
1 punasipuli
ruohosipulia
hillosipulia
sitruunamehua
suolaa
mustapippuria
(kermaa)
-->Sekoita aineet keskenään

Kuorrutus
200 g koskenlaskijasuolatejuustoa
200 g voita
--> vatkaa vaahdoksi

Reunojen koristelut:
juustoraastetta
persiljaa

Koristeluun voi käyttää mm.
kylmäsavuporosiivuja
kanttarelleja
timjamia
kirsikkatomaatteja
retiisejä

Kostauta ensin tumma pohja soodavedellä ja täytä se porotäytteellä. Asettele päälle vaalea pohja ja kostuta myös se soodavedellä. Täytä vaalea pohja sipulitäytteellä. Asettele päälle tumma täyte ja täytä porotäytteellä. Asettele päälle vaalea pohja ja kostuta se. Anna kakun maustua seuraavaan päivään. Kuorruta ja koristele.


keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Kalavoileipäkakkuja




Kalavoileipäkakku:
2 tummaa voileipäkakkusiivua
2 vaaleaa voileipäkakkusiivua
Täyte 1
300 g tuorejuustoa
300 g creme fraichea
300 g lämminsavulohta
sitruunamehua
tilliä
mustapippuria
(suolaa)
-- >Sekoita keskenään

Täyte 2
majoneesia
kurkkua
suolaa
pippuria
etikkaa
hillosipulia
--> hienonna kurkut ja hillosipulit ja sekoita täytteen aineet keskenään.

Kostutukseen soodavettä

kuorrutus:
300 g koskenlaskijaa
300 g huoneenlämpöistä voita
--> vatkaa ilmavaksi vaahdoksi.

Ota ensin tumma pohja, kostuta se ja levitä sille puolet kalatäytteestä. Aseta vaalea pohja päälle. Kostuta ja levitä kurkkutäyte. Ota taas tumma pohja ja levitä loppu kalatäyte sen päälle. Kostuta leivinpaperi ja asettele leivinpaperi voileipäkakun ympärille. Anna kostua seuraavaan päivään.

Tee kuorrutus ja levitä se kakun päälle ja koristele.

Vuokaleipiä, tumma vuokaleipä


Tämä vuokaleipä sopii muun muassa voileipäkakkupohjan tummaksi leiväksi, mutta leivän tekemiseen pitää varata aikaa riittävästi.

Juuri:
5 g hiivaa
1,5 dl kädenlämpöistä vettä
1,5 dl ruisjauhoja
--> sekoita keskenään kulhossa ja peitä kelmulla. Jätä 12 tunniksi lämpimään ja vedottomaan paikkaan.

2,5 dl vettä
2,5 dl ruisjauhoja
--> sekoita juureen ja jätä kelmun alle vielä 8 tunniksi

4 dl vettä
15 g hiivaa
1,5 dl auringonkukansiemeniä tai leseitä
1 dl siirappia
2 rkl öljyä
1 rkl suolaa
5 dl graham- tai hiivaleipäjauhoja
10 dl ruisjauhoja
--> sekoita juuren joukkoon ja kohota taikinaa tunti.
--> voitele ja jauhota 2 leipävuokaa (vetoisuus 1,8 l). Olen "jauhottanut" vuuat ruisleseillä ja sopivat mielestäni hyvin tähän tarkoitukseen. Jaa taikina vuokiin ja kohota tunti.
Peitä vuuat foliolla ja paista 175 asteessa noin 1 tunti ja 15 minuuttia.

maanantai 14. helmikuuta 2011

Muffinssit


Muffinsseissa kuorrutuksena suklaaganache ja tuorejuustokuorrutus.
Tein näitä läksiäisiini, joten en muista, mitä muffinsseja nämä olivat :D

Hedelmäinen tarteletti


Tein hedelmäisiä tarteletteja.
Ensin tein muropohjat:
125 g kylmää voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
Sekoita aineet tasaiseksi massaksi ja täytä vuuat taikinalla. Pistele reikiä pohjiin. Pistä vuuat kylmettymään jääkaappiin ainakin tunniksi. Paista pohjia 190 asteessa, kunnes pohjat ovat kypsiä.

Muropohjalle levitin aprikoosihilloa ja diplomaattikreemiä eli vatkattua kermaa ja vaniljakiisseliä.
Kerman päälle leikkasin luumuja, appelsiiniä, päärynää ja kiiviä. Niiden päälle tein kiilteen hyytelösokerista.

torstai 10. helmikuuta 2011

Kaurakeksit


Leivoin vähän lisää keksejä tänään vielä :D
Eli seuraavassa kaurakeksien resepti. Pidin näistäkin aika lailla :)

125 g huoneenlämpöistä voita
1,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
--> vatkaa vaahdoksi
2 dl kaurahiutaleita
1,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl rusinoita
--> sekoita keskenään ja lisää voi-sokeriseokseen
0,5 dl kermaa
--> sekoita massan joukkoon
Asettele pieniä kekoja pellille ja paista 200 asteessa noin 10 minuuttia.
HUOM! Keksit leviävät erittäin paljon, eli isot välit!'
Tästä reseptistä tuli 26 melko suurta kaurakeksiä.

Cookies


Olen kauan etsinyt hyvää cookies-reseptiä, ja nyt löysin ainakin yhden sellaisen! Tein aivan ihania keksejä Maku-lehden 1/2011 reseptin mukaan:

125 g pehmeää voita
1 dl fariinisokeria
0,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
-- > vatkaa vaahdoksi
2 kananmunaa
-- > lisää joukkoon yksitellen
2,5 dl jauhoja
0,5 tl suolaa
0,5 tl soodaa
--> sekoita keskenään ja lisää rouhitun suklaan kanssa massaan
200 g tummaa suklaata.
Levitä taikina pellille. Suhteellisen isoja keksejä mahtuu pellille 9 kpl ja silloin reseptistä tulee yhteensä 18 kpl eli kaksi pellilistä.
HUOM!! Taikina leviää melko paljon, joten kannattaa jättää melko isot välit.
Paista 150 asteessa noin 15-20 minuuttia.
Keksit voi dipata suklaaseen, jos haluaa. Tai voi koristella muuten, mutta hyviä sellaisenaankin.
Näitä keksejä kyllä suosittelen!

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Ristiäiskakku


Täytteenä kakussa on mansikkasosetta, mansikoita ja kermaa, johon on sekoitettu vaniljakreemiä. Koristeet ovat marsipaania.

lauantai 5. helmikuuta 2011

Runebergin tortut


150 g voita
1 dl sokeria
1 dl  fariinisokeria
-->vaahdota
2 munaa--> lisää yksitellen
1,5 dl vehnäjauhoja
1 dl mantelirouhetta, mantelijauhetta
1,5 dl piparkakkumuruja tai korppujauhoja
1,5 tl  leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
--> sekoita keskenään ja lisää sokeri-voi- munaseokseen
1 dl kermaa, maitoa, creme fraichea
1 rkl hilloa (vadelma,  aprikoosi, appelsiini)
--> lisää massaan 
Voitele ja korppujauhota noin 9  uuninkestävää kahvikuppia (1,5 dl tilavuus) tai muuta tarkoitukseen sopivaa vuokaa. Täytä kupista 3/4. Paista 200 asteessa  noin 20-25 min.
Sokeriliemi:
3 dl vettä
0,5 dl sokeria
--> kiehauta
3 rkl punssia, amarettoa tai rommia
--> lisää jäähtyneeseen liemeen
Kostuta jäähtyneet tortut sokeriliemellä ja anna maustua seuraavaan päivään. 
Koristele vadelmahillolla tai -marmeladilla ja tomusokerikuorrutteella.

perjantai 4. helmikuuta 2011

Prinsessakakku

Tässä perinteinen prinsessakakku, jonka päällä suklaaraidoitus ja punainen marsipaaniruusu. Kakun koko on noin 8-h.  Kakun sisällä on diplomaattikermaa (kermavaahtoa sekoitettuna vaniljakreemiin) sekä vadelmahilloa.
~Säde~

torstai 3. helmikuuta 2011

Mini kanelipullat


Pullataikinan ohje:

 3 dl maitoa
25 g hiivaa
1 dl sokeria
½ tl suolaa
175 g voita
2 tl kardemummaa
 1 kananmuna
n. 7 dl vehnäjauhoja

 Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Mittaa kaikki aineet taikinakoneeseen. Vaivaa ensin hiljaisella teholla pari minuuttia ja sitten suuremmalla teholla noin 5-6 min. Vaivausaika riippuu koneen tehosta ja taikinan koosta. Vaivaamalla yritetään saada taikinaan aikaiseksi sitkoa. Sitkon pystyt tarkistamaan venyttämällä taikinaa sormiesi välissä, jos taikina repeää, ei siinä ole tarpeeksi sitkoa. Sitko muodostuu jauhojen sitkoproteiinista ja se tekee taikinasta venyvän ja kimmoisan.  Sitkon voi myös särkeä sekoittamalla taikinaa liian voimakkaasti tai liian kauan. Tällöin pulla ei nouse halutulla tavalla vaan se jää littanaksi.

Taikina on valmis kun se irtoaa kulhon reunoista sekoituksen aikana. Hyvän taikinan tunnistaa siitä ettei se tartu kulhoon eikä käsiin ja se on helposti käsiteltävissä. Tässä vaiheessa taikinan on hyvä levätä hetken aikaa kulhon pohjalla, jotta taikinasta tulee entistä käsiteltävämpää. Noin 10-15 minuuttia on riittävästi.
Taikinan levätessä valmistin täytteen kanelipullille. Täytteessä on sokeria, voita, kanelia ja vaniljakreemijauhetta. Tämän täytteen kanssa kanelipullat pysyvät kosteina ja maukkaina. Täyte on kuin kaupan korvapuusteissa.
Kaulitsin taikinan suorakaiteen muotoiseksi ja levitin täytteen sen päälle tasaiseksi ja ohueksi kerrokseksi. Rullasin taikinan tarpeeksi tiukalle rullalle, kuitenkin niin ettei taikina veny liikaa rullauksen aikana.  Leikkasin taikinapötköstä noin 3cm paksuisia paloja.  Osasta tein kanelikierre pullia ja osasta minikorvapuusteja. Kanelikierrepullissa on tärkeää laittaa taikinan reuna pullan alle, jotta rulla ei avaudu paistettaessa. Pellille mahtuu noin 12  pikkupullaa. Paisto 200 asteessa.

~Säde~


keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Rahkapallerot


Halusin kokeilla uutta reseptiä, joten päädyin soodalla kohotettaviin rahkapalleroihin. Ne siis muistuttavat ulkonäöltään munkkeja ja maultaan myös, mutta minusta rakenne oli pehmeämpi ja maku varsin ihana! Reseptistä tulee noin 12-15 palleroa.

250 g maitorahkaa
4 tl siirappia
2,5 dl jauhoja
1 tl soodaa
1 kananmuna
kardemummaa
vaniljasokeria
raastettua sitruunan tai appelsiinin kuorta

--> Sekoita ainekset keskenään ja uppopaista pallerot. Pyöritä pallerot sokerissa paistamisen jälkeen. Sitruunan tai appelsiinin kuoret voi tietysti jättää pois, jos niistä ei pidä.

tiistai 18. tammikuuta 2011

Vadelmakermakakku

Tässä perinteinen vadelmakermakakku, välissä vadelmahilloa, kermaa ja vaniljaa. Kakkupohjana perinteinen sokerikakkupohja.
~Säde~

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Kihlajaiskakku

Valmistin tämän kihlajaiskakun Jogurttinen raparperiomenakakun reseptillä
Kakun alareunoihin laitoi kanelisen keksimurun ja päälle aidot ruusut, koska ne tuovat aina juhlallisen tunnelman jopa kakkuihin.
-Säde-