tiistai 12. marraskuuta 2013

Jouluinen omena-kanelikakku 


Tein Isäinpäiväksi tälläisen mielitekokakun. Omena ja kaneli maistuvat lähes missä tahansa leivonnaisissa hyvältä. En halunnut tehdä perinteistä juustokakkua, joten päädyin jogurttipohjaiseen kakkuun. Omenan maun sain omatekemästä omenasoseesta/hillosta.  Todella helppo kakku ja ihanan makuinen. 

Piparipohja:
120g murskattua piparkakkua
80g voisulaa

Murskaa piparit ja sekoita niihin voisula. Painele irtopohjavuoan pohjalle. 

Mousse:
2dl vaahdotettua kermaa
200g vaniljajogurttia
300g omatekoista omenasosetta
kanelia
6 liivatelehteä
loraus vettä

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma kevyeksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon omenasose, jogurtti ja kaneli. Kanelia voi laittaa oman maun mukaan. Itse tykkään jos kaneli maistuu kunnolla. Kuumenna pieni tilkka vettä kiehuvaksi ja sekoita siihen liivatteet. Lisää liivatevesi muun massan joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Kaada irtopohjavuokaan piparkakkujen päälle. Nosta kakkuvuoka kylmään jähmettymään muutamaksi tunniksi.

Omenoiden karamellisointi:

2 kpl jauhoisia makeita omenia
0,5dl fariinisokeria
50g voita
ripaus inkivääriä

Kuumenna paistinpannulla fariinisokeri ja voi kullanruskeaksi. Lisää inkivääri, sekoita tasaiseksi. Poista omenoista siemenkodat ja paloittele omenat lohkoiksi. Lisää omenat pannulle ja paista 3-5min, välillä kääntäen lohkoja. Kaada omenat ritilälle niin että voi-sokeri liemi valuu ritilän läpi, johonkin astiaan. Liemi on valmista inkiväärillä maistettua kinuskikastiketta. Kun omenat ovat jäähtyneet, irrota kakku irtopohjavuoasta ja koristele kakku. Itse laitoin ensin kinuskilla kakun päälle raidat, jonka jälkeen ladoin omenoita sikin sokin kakun päälle ja vielä sinne tänne muutama keksi/keksin palanen. Aika karhea koristelu, mutta minun silmään nätti ja vähän erilainen kuin yleensä :)