tiistai 30. maaliskuuta 2010

KILPAILU

Täydellistä suklaakakkua metsästämässä!

Lähetä meille sähköpostiin paras suklaakakku-reseptisi niin testaamme sen.
Etsimme maailman parasta suussa sulavaa, todella suklaista ja mehevää kakkua. Suostumuksellasi voittajan kakkuresepti julkaistaan myös blogissamme.

Paras suklaakakku-resepti voittaa haluamansa 15-h kakun. Vain mielikuvitus rajana.

Kilpailu päättyy  maanantaina 19.4.2010

herkkutaivas@luukku.com

lauantai 27. maaliskuuta 2010

Marenki osa 2: italialainen marenki; mustikkahyydykeleivokset




Tein mustikkahyydykeleivoksia ja kuorrutin ne italialaisella marengilla.
Italialainen marenki on pehmeää ja sitä käytetään esimerkiksi kuorruttamiseen ja moussejen osana.

Italialaisen marengin valmistamisessa tarvitaan monenlaisia laitteita, joita ei ihan jokaisella kotileipurilla ole. Ehdoton vaatimus on lämpömittari.

Seuraavassa resepti:

100 g valkuaista
20 g sokeria
--> sekoita keskenään

sokeriliemi:
185 g sokeria
85 g vettä
--> keitä 124 asteeseen
--> lisää 124-asteinen sokeriliemi valkuaisvaahdon joukkoon vähitellen koko ajan sekoittaen ja vatkaa kylmäksi. Minulla aikaa kuluu noin 10-15 minuuttia. Käytän tähän yleiskonetta, mutta onnistuu myös sähkövatkaimella. Ehkä tämä toimenpide on vain hieman hankalampi ilman yleiskonetta. Sokeriliemi kypsyttää marengin, joten italialainen marenki on valmis nyt, eikä sitä pistetä uuniin.

Tällä kertaa siis kuorrutin mustikkahyydykeleivokset italialisella marengilla. Mielestäni nämä puolipallon muotoiset leivokset on helpoin kuorruttaa lusikan avulla. Kuorruttamisen jälkeen poltin marengin pinnan kaasupolttimella. Ostin kaasupolttimen vuosia sitten ja olen erittäinen tyytyväinen siihen. Sillä voi polttaa erilaisia pintoja, kuten marengin tai crème brûléen. Sillä voi myös lämmittää veitsen terän tai vatkauskulhon. Kaasupolttimeni maksoi noin 20-30 euroa ja ostin samalla myös täyttöpullon, joka on ollut hyvin riittoisa.

Olen kuorruttanut myös jugurttisen raparperi-omenahyydykekakun italialaisella marengilla.

-Aino

Kinuskikakku


Tein tällä kertaa koekakkuna kinuskikermakakun. Välissä on puolukoita, punaisia viinimarjoja, (niitä oli pakkasessa) vanilliinikreemiä ja kermaa. Päällä kinuskia.

Tein kakkupohjaksi sienikakkupohjan. Kyseessä ei siis ole mikään kakku, jossa olisi sieniä jossain muodossa, vaan kyse on kakun rakenteesta. Testiryhmäni huomasi, että sienikakkupohja on kuohkeampi kuin tavallinen kakku. Aineet ovat muuten samat kuin tavallisessa sokerikakkupohjassa, mutta muna-sokerivaahtoon lisätään kiehuvaa vettä pienissä erissä.

Tein kakkupohjan Sirpa Talkan "Tee hyvä kakku"-kirjasta.

Sienikakku:

Voitele ja korppujauhota 23-24 cm halkaisijan kokoinen kakkuvuoka ja pistä uuni kuumenemaan 175 asteeseen.


2 3/4 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhoja
--> sekoita keskenään.

5 kananmunaa
1 3/4 dl sokeria
--> vaahdota.
Kun vaahto on valkoista, lisää 1 dl kiehuvaa vettä joukkoon koko ajan sekoittaen. Jatka sekoittamista vielä 10 minuuttia.

Lisää vaahdon joukkoon jauho-leivinjauheseos siivilän läpi varovasti sekoittaen, jottei vaahto laske. Kaada taikina korppujauhotettuun vuokaan. Vedä raapan tai nuolijan tai jonkin välineen avulla taikina reunoille siten, että vuuan keskiosaan jää vähemmän taikinaa. Kakku kohoaa keskeltä eniten, joten näin kakun nousemaan tasaisesti.
Paista kakkua noin 50 minuuttia hieman uunin keskitason alapuolella.

-Aino

torstai 25. maaliskuuta 2010


Tämä kakku on isäinpäiväkakku. Pohjana siis suklainen pohja ja muuten kakku on siis puoliksi mokkahyydykettä ja puoliksi suklaahyydykettä, jossa on seassa suklaarouhetta. Kakun reunassa on suklaa-aita. Päällä miroir-geeli, tuoreita mansikoita ja suklaakoristeita.

-Säde-

tiistai 23. maaliskuuta 2010

Teimme Ainon kanssa pätkis-suklaamuffinsseja, jotka kostutimme amaretolla. Päälle teimme kuorrutteen tomusokerista, voista ja tuorejuustosta. Nams!

-Säde-

Tämän kakun tein yritykselle Sarokas. Kyseessä siis keltainen prinsessakakku, jonka päälä marsipaanimajava. Sisällään kakku pitää mansikkahilloa, kermaa ja vaniljakreemiä.
Tämän kakun tein äidilleni, kun ammattiliitto Tehy oli lakossa.
Kakkupohjana on suklaakakku, jonka välissä on persikkahilloa ja suklaakermaa. Kakku on kostutettu kermalikööri-kahviseoksella. Pinnalle olen tehnyt suklaasta kirjaimet. Kakku on noin 15-h

-Säde-
Tämän kakun sisällä on kermaa, lakkahilloa ja vaniljakreemiä, päällä tavallinen kerma ja marsipaanivasara. Kakku on kooltaan noin. 20-h

-Säde-

maanantai 15. maaliskuuta 2010

Sacherkakku

Tämän sacherkakun tein äitini tädin syntymäpäiville. Erittäin suklaisen kakun välissä on aprikoosimarmeladia. Mielestäni kakku maistuu parhaimmalta, kun sen kanssa tarjotaan konjakilla terästettyä kermavaahtoa. Tämän kakun kostutukseenkin taisi lorahtaa myös mangolikööriä.

sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Suklaamoussekakku



Tämän kakun tein Sirpa Talkan "Tee hyvä kakku"-kirjan pohjalta vähän mukaellen reseptiä. Ehkä vähän enemmänkin :) Pohjana ja välissä on suklaakääretorttupohja. Eli kääretortusta leikataan kaksi kakun kokoista ympyrän mallista pohjaa. Ohjeessa oli käytetty mustaherukkahilloa, mutta tähän kakkuun tein omenahillon, johon lisäsin kiivin paloja.

perjantai 12. maaliskuuta 2010

Rocky Road


Tämä kakku on nimeltään Rocky Road. Pohjana siinä on keksejä, joiden päälle levitetään suklaata, manteleita ja vaahtokarkkeja. Aika makea kakku!

keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Hääkakkuja ja hääkakuille teline

Sain tehdä kerran suuren hääkakkutilauksen, johon sain melkein vapaat kädet. Kakut siis sisältävät tummasuklaahyydykkeen ja vaniljahyydykkeen, niin että tummasuklaahyydyke ei näy ollenkaan ulospäin. Kakuissa on tumma suklaapohja. Kakkujen päällä on kylmähyytelöllä marmoroitu pinta, tuoreita mansikoita ja suklaakoristeita.
Itse tilaukseen ei kuuluneet pelkästään kakut, vaan valmistin heille myös ainutlaatuisen kakkutelineen ja hääparin. Kakkuteline siis on kokonaan itsevalmistettu. Telineen pohjana siis toimii styroks, joka on leikattu haluamaani muotoon ja liitetty yhteen coctail-tikuilla. Kun osat oli leikattu ja yhdistetty valmistin suuten massan vaahdotettua pikeeriä. Pikeerin levitin epätaisaisen näköisesti styroksin pinnalle. Kakkutelineiden päälle kaulasin sokerimassasta ns. helmat, niin että näyttää kuin telineiden päällä olisivat valkoiset liinat. Telineen osia on korostettu pronssinvärisellä elintarvikkeisiin sopivalla spraymaalilla. Hääpari pääsi tietenkin autiopaikalle.

~Säde~

tiistai 9. maaliskuuta 2010

Nuori suklaaleipuri-kilpailu

Osallistuin puolitoista vuotta sitten nuori suklaaleipuri-kilpailuun. Tehtävänä oli suunnitella suklaajälkiruoka. Raaka-aineet ,suklaata lukuunottamatta)sai tietää vasta kilpailun alettua. Olin totta kai harjoitellut suklaan temperointia, konvehtien tekemistä, jäätelöitä, erilaisia kastikkeita ja mousseja. Sijoituin toiseksi ja kuvassa on tekemäni varsin suklainen annos.

Rakensin kolmionmallisista suklaapaloista rakennelman ja kerroksien välissä on suklaatryffeleitä. Lautasen etuosassa on simpukan mallinen valkosuklaakonvehti, jonka sisällä on tummasuklaamousse. Sen vieressä on tummasuklaajäätelö, joka sisältää valkosuklaan paloja. Suklaan päällä on valkosuklaakierre. Oikealla ylhäällä on marenkitorni, jonka välissä on valkosuklaamousse. Tein annokseen myös valkosuklaa- ja tummasuklaakastikkeet.

Lihavoileipäkakku

Tämän kinkkuvoileipäkakun tein siskoni rippijuhliin. Tässä on siis normaalin kokoinen voileipäkakku, vrt kalavoileipäkakku, jossa siis kaksi kakkua yhdistettynä. Koristeena käytin oliiveja, tomaattia, kurkkua ja kinkkua. Reunoihin kokeilin tällä kertaa koristella juustoraaste-persilja- punasikuriseoksella. Yleensä olen vain sekoittanut juustoraastetta ja hienonnettua persiljaa. Kalakakuissa persilja vaihdetaan tilliin.
-Aino

Kalavoileipäkakku


Voileipäkakkuja on mukava tehdä. Olen vain harmissani siitä, että ne ovat melko kalliita. Kuvassa on kalavoileipäkakku. Tein kylmäsavustetusta lohesta ruusukkeita, leikkasin kirsikkatomaateista "kukkasia" ja keskellä kakkua on katkarapuja. Olen käyttänyt tähän kakkuun pitkiä, voileipäkakkuun tarkoitettuja leipiä. Olen käyttänyt sekä tummia että vaaleita leipiä. Tähän isoon kakkuun olen yhdistänyt kaksi kakkua, jolloin siitä tulee näyttävämpi.

Voileipäkakkuihin tarkoitettuja pitkiä vuokaleipiä saa kaupoista ja niitä voi tilata myös suoraan leipomoista. Välillä kaupat pakastavat vuokaleipiä ja niitä saa silloin erikseen kysymällä.
-Aino

Ankkalampikakku

Tein tämän ankkalampikakun 3-vuotiaan tytön syntymäpäiväkakuksi. Kakku on vadelmahyydykekakku ja päällinen on värjättyä kermaa. Ankat ovat marsipaania. Kakun pintaan olen tehnyt aaltokuvioinnin sahalaitaisen veitsen terällä..
-Aino

torstai 4. maaliskuuta 2010

Kirsikkatomaatti-fetajuusto-sipulipiirakka



Välillä myös suolaista. Pohjana on juustovoitaikina, joka on mielestäni erittäin toimiva pohja. Samassa suhteessa siis voita, juustoa ja vehnäjauhoja. Tähän piirakkaan käytin 300 grammaa kutakin. Pellin kokoisesta piirakasta saa leikattua 16 melko suurta ylemmän kuvan kokoista palaa.
-Aino

Le Miroir


Tällaisia leivoksia tarjoiltiin cocktail-kutsuilla Brysselissä, kun olin siellä harjoittelussa.
-Aino

Marenki: osa 1


Tavalliseen, ranskalaiseen marenkiin tarvitaan vain valkuaisia ja sokeria, mutta olisi hyvä lisätä massaan myös hieman jotain happoa, kuten etikkaa tai sitruunamehua. Näin vaahdosta tulee täyteläisempi. Marenkiin voi lisätä myös erimerkiksi vaniljaa tai kaakaota. Kuvassa olevissa marengeissa on täytteenä suklainen moccakreemi.

Perusmassansuhde on:
2 valkuaista
1,5 dl hienoa sokeria
0,5 tl etikkaa
(1 tl vaniljasokeria)

Marenkimassan teossa tärkeää ovat puhtaat ja kuivat työkalut ja kädet. Valkuainen ei vaahdoudu, jos kulho tai vispilät ovat märät tai rasvaiset. Erittäin tärkeää on myös se, että yhtään keltuaista ei mene valkuaisten joukkoon. Minä eroittelen valkuaiset ja keltuaiset siten, että rikon munan ja otan keltuaisen toiseen käteen. Keltuainen ei ole heikko, mutta sitä pitää käsitellä melko hellävaroen, ettei se pilaa hajotessaan koko massaa, varsinkin, jos kyse on isommasta massasta. Sitten pistän keltuaisen toiseen astiaan valkuaisen kanssa.

Erottelun jälkeen valkuaisia ja 1/3 sokerimäärää vatkataan ensin keskenään ja sitten lisätään siihen vähitellen loput sokerit. Kun vaahto on kuohkeaa ja kovaa, siihen lisätään etikka ja muut makuaineet varovasti nostellen, jotta vaahto pysyykin kuohkeana ja kovana. Vaahdon siis pitää olla sellaista, että kun kulhon kääntää ylösalaisin, niin massa pysyy kulhossa.

Tämän jälkeen massa pursotetaan ruusukkeiksi. Suosittelen, että kaikki marengintekijät hankkisivat pursotuspussit, koska niiden avulla saa paremman näköisiä marenkeja, mutta hätätilanteessa voi käyttää apuna vaikka pakastuspussia ja leikata sen kulmaan reijän. Näin pursotuskokemus ei tosin ole yhtä nautinnollinen. Pursotuspusseja saa melkein mistä tahansa kaupasta ja niissä on muoviset tyllat eli pursotinterät mukana. Käytän itse mielummin metallityllia, joita saa hyvinvarustetuista tavarataloista, internetkaupoista tai leivontatarvikkeiden erikoismyymälöistä.

Marenkeja paistetaan 100 asteessa noin tunti. Minä pidän vähän löysemmistä marengeista, joten paistan niitä noin 45 minuuttia. Kokeilen yleensä yhtä marenkia, että tiedän kypsyyden. Marengin pitää lähteä irti pellistä, jotta se on hyvä, eikä liian löysä.

Tilanne on kuitenkin aivan toinen, jos ollaan tekemässä marenkilevyjä. Tällöin marenkilevyn tulee olla aivan kypsä ja sitä kuivatetaan vielä yön yli uunissa. Kun teen marenkilevyjä, lisään massaan vielä noin 1 ruokalusikallisen vaaleita maissijauhoja ja suurennan ohjetta. Marenkilevyn tekoon ei välttämättä tarvita pursotinpussia, koska siitä saa näyttävän näköisen levittämällä massan vain tasaisesti pellille.

Marenkilevyjen resepti:

4 valkuaista
3 dl sokeria
1 tl etikkaa
1 rkl maissijauhoja

Marenkilevyt paistetaan 140 asteessa noin tunnin ajan ja jätetään yöksi kuivumaan.

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

tartaletteja

Teimme Säteen kanssa testileivoksia pari viikkoa sitten. Tartaleteissä on mantelinen muropohja. Täytteenä on vaniljakreemiä ja päällä kiiviä, appelsiiniä ja mustikoita.
-Aino

tiistai 2. maaliskuuta 2010

Europain - messut, Pariisi

Hain inspiraatiota leipomiseen Europain-messuilta Pariisista ja sieltä löytyikin aivan fantastista käsityötä. Ajattelin jakaa muutamia kuvia messuilta kanssanne.


Tämä on vihreä unelma on oikeanlainen paratiisikakku. Makuina toimivat meloni ja ananas. Limen vihreä kiille kakun päällä on ihanan raikas. Kelta-valkoiset koristeet kakun reunoilla ovat valkosuklaata. Keltaiset osiot ovat värjättyjä.
Hedelmillä saat kakusta varmasti näyttävän ja hienon näköisen.














Nämä ovat Petit Fourseja, eli pienoisleivoksia. Suloisia tosiaankin. Muista, että suklaakoristeilla saat leivoksiin ja kakkuihin korkeutta ja näkyvyyttä :) kannattaa kokeilla.










Etualalla oon Hyydykeleivoksia, jotka on kuorrutettu tummasuklaa-ganachella. Näissä leivoksissa on yhdistetty hyvin erilaisia pintoja (kiiltävä suklaapinta, rosoinen karamellisoitu mantelilastu alareunassa ja värikäs sokerikoriste leivoksen päällä). Keltaiset nauhat ovat siis sokeria jotka on vedetty spiraaliin muotoon. Näyttävää, eikö totta?






Tässä on puolipallon muotoinen caramellin makuinen hyydykekakku, joka on kuorrutettu ganachella, koristeena syötävää kultapaperia, sekä suklaaviuhka. Ja mikä kiilto!


~Säde~

Mocca- ja valkosuklaakookospipareita

Tässä on mocca- ja kookosvalkosuklaapipareita. Moccien välissä on kahvisuklaakreemi ja päällä suklaapapuja. Kookoskeksit olen kastanut valkosuklaaseen ja dipannut kookoohiutaleisiin.
-Aino

Niiskuneitikakku

Tämän kakun tein jollekin kolme vuotta täyttävälle pikkuneidille. Päällinen marsipaania ja sisällä tavallinen vaalea kakkupohja, hilloa ja kermaa.
~Säde~

Mansikkainen juustokakku


Tämän kakun tein siskoni rippijuhlin pari vuotta sitten. Vanhemmillani on kiertoilmauuni, enkä ole juurikaan käyttänyt sitä. Siinä kohdassa en vielä tiennyt, että lämpötilaa olisi pitänyt alentaa 15-20 astetta. Reunat olivat vähän tummat, joten leikkasin niitä hieman ja peitin kaiken sitruunamelissan lehdillä ;) Nykyään osaan paistaa jo paremmin.
-Aino

Jogurttinen raparperiomenakakku


Kehitin tämän kakun aikoinani joihinkin juhliin. Kakku on hyydykekakku ja päällinen italialaista marenkia. Käytin kaasupoltinta marengin polttamiseen.
-Aino

Hääpäiväkakku

Tein 30-vuotis hääpäiväksi eräälle pariskunnalle tällaisen kakun. Kyseessä on siis tavallinen kermakakku, jonka sisällä on vadelmahilloa, vaniljakreemiä ja kermaa. Päälle on pursotettu tavallinen kerma ja kakku on koristeltu aidoilla ruusuilla :)


~Säde~