tiistai 12. marraskuuta 2013

Jouluinen omena-kanelikakku 


Tein Isäinpäiväksi tälläisen mielitekokakun. Omena ja kaneli maistuvat lähes missä tahansa leivonnaisissa hyvältä. En halunnut tehdä perinteistä juustokakkua, joten päädyin jogurttipohjaiseen kakkuun. Omenan maun sain omatekemästä omenasoseesta/hillosta.  Todella helppo kakku ja ihanan makuinen. 

Piparipohja:
120g murskattua piparkakkua
80g voisulaa

Murskaa piparit ja sekoita niihin voisula. Painele irtopohjavuoan pohjalle. 

Mousse:
2dl vaahdotettua kermaa
200g vaniljajogurttia
300g omatekoista omenasosetta
kanelia
6 liivatelehteä
loraus vettä

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma kevyeksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon omenasose, jogurtti ja kaneli. Kanelia voi laittaa oman maun mukaan. Itse tykkään jos kaneli maistuu kunnolla. Kuumenna pieni tilkka vettä kiehuvaksi ja sekoita siihen liivatteet. Lisää liivatevesi muun massan joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Kaada irtopohjavuokaan piparkakkujen päälle. Nosta kakkuvuoka kylmään jähmettymään muutamaksi tunniksi.

Omenoiden karamellisointi:

2 kpl jauhoisia makeita omenia
0,5dl fariinisokeria
50g voita
ripaus inkivääriä

Kuumenna paistinpannulla fariinisokeri ja voi kullanruskeaksi. Lisää inkivääri, sekoita tasaiseksi. Poista omenoista siemenkodat ja paloittele omenat lohkoiksi. Lisää omenat pannulle ja paista 3-5min, välillä kääntäen lohkoja. Kaada omenat ritilälle niin että voi-sokeri liemi valuu ritilän läpi, johonkin astiaan. Liemi on valmista inkiväärillä maistettua kinuskikastiketta. Kun omenat ovat jäähtyneet, irrota kakku irtopohjavuoasta ja koristele kakku. Itse laitoin ensin kinuskilla kakun päälle raidat, jonka jälkeen ladoin omenoita sikin sokin kakun päälle ja vielä sinne tänne muutama keksi/keksin palanen. Aika karhea koristelu, mutta minun silmään nätti ja vähän erilainen kuin yleensä :)







sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Superhyvät suklaamuffinssit

En löytänyt reseptiä suklaamuffinsseihin, koska netti ei toiminut. Sitten päätin kokeilla omaa sovellusta, ja näistä muffinsseista tuli oikein maukkaita. Levitin muffinssien päälle  vielä nutellaa, joten nämä olivat oikein suklaisia.

Suklaamuffinssit

1 dl sokeria
2 munaa
100 g sulatettua voita
1 dl kermaa
1 3/4 dl vehnäjauhoja
1 1/4 dl kaakaojauhetta
1,5 tl leivinjauhetta
tummaa suklaata
valkosuklaata

1. Sekoita keskenään sokeri, munat, sulatettu voi ja kerma.
2. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja kaakaojauhe keskenään ja lisää muuhun massaan.
3. Annostele taikina muffinssivuokiin. Upota jokaiseen muffinssiin pala tummaa suklaata ja valkosuklaata.
4. Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia.



Chelsea buns

Englantilainen matkakaverini Sean halusi näitä pullia, joten päätin kokeilla tätä minulle aivan uutta reseptiä. Pidin kovasti näistä pullista, ja näistä tuli vähän jouluinen olo. Itse taikinaan ei tule yhtään sokeria, mutta täytteeseen sitäkin enemmän. Kun itse leivoin näitä, lisäsin myös taikinaan hieman sokeria.

Chelsea buns
500 g jauhoja
1 tl suolaa
7 g kuivahiivaa
3 dl maitoa
40 g voita
1 muna
öljyä

Täyte:
25 g voita
75 g tummaa sokeria, esim fariini- tai ruokosokeria
2 t kanelia
150 g kuivattuja hedelmiä

1. Sekoita jauhot ja hiiva keskenään. 
2. Lämmitä maitoa ja voita, kunnes voi on sulanut
3. Sekoita maito-voi ja munat jauhojen joukkoon ja vaivaa taikina, kunnes siinä on hyvä sitko. Jauhoja pitää ehkä lisätä, jos taikina tuntuu liian löysältä.
4. Öljyä kulho ja pöyräytä taikina öljyssä. Kohota taikinaa noin tunnin verran peitettynä, kunnes se kohoaa kaksinkertaiseksi. 
5. Kaulaa taikina samanlaiseksi levyksi kuin korvapuusteja tehtäessä. Levitä voi levylle ja ripottele sen päälle hedelmät sokeri ja kaneli. Rullaa levy ja leikkaa rulla n. 4 cm pituisiksi paloiksi. 
6. Nostata pullia peitettyinä noin puoli tuntia.
7. Voitele munalla ja paista 190 asteessa n. 20-25 minuuttia.




Banaanimunkit

Kokeilin tälläisia banaanimunkkeja, jotka olivat oikeastaan aika kivoja. Näitä ei kohoteta hiivalla, vaan leivinjauheella, joten ne valmistuvat suht nopeasti.

Banaanimunkit
225 g jauhoja
60 g tomusokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
ripaus suolaa
--> sekoita keskenään
2 dl maitoa
1 tl sulatettua voita
2 banaania muusattuna
--> lisää kuivien aineiden joukkoon
2 munaa
--> erottele valkuaiset keltuaisista. Lisää keltuaiset muun massan joukkoon ja vatkaa valkuaiset toisessa kulhossa vaahdoksi. Lisää valkuaisvaahto massaan. Paista munkit 180-asteisessa öljyssä ja kierittele ne sen jälkeen sokerissa.  Taikina on aika löysä, joten minä lusikoin taikinaa vain öljyyn. Ei kannata kovin isoja munkkeja tehdä. Munkkien muoto ei ole niin kaunis ja pyöreä kuin hiivataikinamunkeissa. Kuva ei tälläkään kertaa ole paras mahdollinen...





torstai 20. kesäkuuta 2013

Suklaamuffinssit

Olen viettänyt 3 kk ilman uunia täällä Uudessa-Seelannissa, ja jakanut keittiön 40 muun kanssa, joten en ole oikein päässyt leipomaan. Uudessa hostellissa on kuitenkin uuni, ja tänään kokeilin suklaamuffinsseja.

Suklaamuffinssit

100 g sulatettua voita
2,5 dl sokeria
1 dl kermaa
2 kananmunaa
--> sekoita keskenään

4,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl kaakaojauhetta
--> sekoita keskenään ja lisää voi-sokeri-kerma-munamassaan.

120 g tummaa suklaata
--> rouhi ronskeiksi paloiksi
--> lisää muun massan joukkoon 0,5 tl suolan kanssa.

Annostele massa muffinivuokiin. Suht isoja muffinsseja tulee tästä massasta n. 10 kpl. Paista  isoja muffinsseja 200 asteessa noin 18 minuuttia. Pienempien paistoaikaa tulee vähentää.


torstai 3. tammikuuta 2013

Vadelma-blondies


Yhteishyvä-lehdessä oli tämä blondies-resepti. Päättelin, että blondies tarkoittaa samaa kuin brownies, mutta vaaleana versiona. Mielestäni erittäin hyvä resepti ja ihastuin blondies-paloihin.

200 g voita
1 dl sokeria
1,5 dl fariinisokeria
1 tl vaniljasokeria
--> vatkaa huoneen lämpöinen voi ja sokerit vaahdoksi
1 sitruunankuori
3 kananmunaa
--> lisää kuoriraaste ja kananmunat yksitellen massaan
4 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
2,5 dl pähkinä- tai mantelirouhetta
ripaus suolaa
--> sekoita keskenään ja lisää massaan
100 g valkosuklaata
--> rouhi suklaa ja lisää massaan
200 g vadelmia
--> sekoita massan joukkoon

Paista 175 asteessa noin 30 minuuttia. Vuuan tulisi olla 20cm  * 20cm pituinen/levyinen uunivuoka tai samanvetoinen pyöreä vuoka.