Lime-valkosuklaa juustokakku
(kakkuvuoka halkaisijaltaan n. 25cm)
Pohja:
300g keksejä (itse käytin kaurakeksejä mutta digestive käy myös)
n. 120g voisulaa
Murskaa keksit muruiksi ja lisää keksimurskaan voisula. Levitä seos irtopohja vuon pohjalle tasaiseksi kerrokseksi.
Täyte:
200g maustamatonta tuorejuustoa
4dl kermaa
4dl sitruuna-lime mehua (juissi)
200g valkosuklaata
2 limen puristettu mehu
½ tl vaniljasokeria
7 liivatetta
7 liivatetta
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Pehmitä tuorejuusto lisäämällä siihen noin 2,5dl sitruuna-lime mehua sekä lime mehut. Sulata valkosuklaa ja lisää se pikkuhiljaa tuorejuustoseoksen juokkoon niin ettei valkosuklaa paakkuunnu. Vatkaa kerma johon on lisätty vaniljasokeri kovaksi vaahdoksi. Kiehauta loput sitruuna-lime mehusta ja lisää mehuun liivatteet. Anna liivateseoksen hetken aikaa jäähtyä ja lisää se sitten tuorejuustoseoksen juokkoon. Tuorejuustoseos lisätään lopuksi kermavaahdon joukkoon ja sekoitetaan tasaiseksi. Kaada massa irtopohjavuokaan keksiseoksen päälle ja anna kakun hyytyä pakkasessa n. 2 tuntia.
Kiille:
2,5 dl Sitruuna-lime mehua
2dl Hyytelösokeria
väriaineta
Keitä kiille valmiiksi ja anna sen hieman jäähtyä. Kaada kiille lusikan kautta jäisen kakun pinnalle. Kun kiille on jämähtänyt voi irtopohjavuoan irroittaa. Koristele kakku haluamallasi tavalla.
Resepti toimii kivasti myös spritellä tai seven upilla! Tulee kivan kuplaisa ja ilmava rakenne :D
VastaaPoistaEihän liivatteet meni möykyksi tuorejuuston seassa?
VastaaPoistaJos liivateseos on vielä lämmintä kun se lisätään tuorejuustoseokseen ei sen kuuluisi mennä "möykyksi".
VastaaPoistaVoiko kakun hyydyttää pakastimen sijaan jääkaapissa?
VastaaPoistaKyllä voi, se vain vie aikaa hieman kauemmin. Itse hyydytän välillä myös kakun jääkaapissa, mutta silloin teen sen edellisenä iltana hyytymään jääkaappiin ja seuraavana päivänä vasta koristelen ja tarjoilen. Arvioilta kakku hyytyy jääkaapissa 3-5 tuntia riippuen jääkaapin tehosta.
VastaaPoistaKai voi jättää pakastimeen pidemmäksikin aikaa ilman että menee siitä pilalle? Kiilteen kanssakin? Kuulostaa ainakin todella hyvältä!
VastaaPoistaHei, anteeksi kun on kestänyt vastata näin kauan. En ollut huomannut kommenttiasi. Ilman kiillettä kakkua voi pitää pakkasessa parikin viikkoa, jos se on hyvin suojattu muovilla eikä pakkasen lämpötila kauhean paljon heittele. Kiilteen kanssa olen kerran kokeillut pakastaa, mutta kiille kärsi pakastuksesta, eikä se enää ollut "kiiltävä" sulatuksen jälkeen. Suosittelen siis laittamaan kiilteen vasta sulaneeseen kakkuun :)
VastaaPoistaHeippa! Minkä väristä väriainetta pitää olla? Ja minkä verran sitä tulee laittaa?
VastaaPoistaItse laitoin vihreää väriainetta yhden tipan ja keltaista kaksi tippaa. Vihreä on yksinään liian "myrkyn" vihreää. Käytin siis nestemäisiä värejä. Ja keltainen väriaine oli sitruunankeltaista eikä munankeltaista.
VastaaPoistaJostain syystä kun vuosi sitten tein melkein samalla ohjeella se kiille alkoi valumaan läpi. vaikka olin pitänyt kauan jääkaapissa..missähän vika?
VastaaPoistaVeikkaisin, että kiille on ollut liian kuumaa. Minulle on myös käynyt niin että kiille valuu reunoilta läpi. Tarvitsee malttaa odottaa niin kauan että kiille on jäähtynyt lähes huoneenlämpöiseksi ennen kuin sen valuttaa kakun pinnalle. Näin vältetään valuminen. Toinen vaihtoehto on että kakku on ollut liian kauan kylmässä (yli yhden päivän) jolloin se ns. kuivuu ja vetäytyy reunoilta hieman kasaan. Tässäkin tapauksessa kiille pääsee valumaan.
VastaaPoistakakku pitää aina hyydyttää ensin jääkaapissa,pakastimessa hyytymistä ei ehdi tapahtumaan.
VastaaPoistaTodella hyvä resepti!��
VastaaPoistaTeen tänään toista kertaa...
Kakku hyytyy samalla tavalla myös pakkasessa. Nopeammalla tahdilla tosin kuin jääkaapissa.
VastaaPoistaTästä reseptistä saa muunneltua helposti erilaisia juustokakkuja. Kokeile laittaa lime-juissin sijaan appelsiinimehua tai vaikka karpalomehua. Kiilteen voi helposti värjätä mehun maun mukaiseksi! :) Itse tein pääsiäisenä samalla reseptillä appelsiinijuustokakkua vaihtamalla juuri sitruunalime-mehun appelsiinituoremehuksi ja laitoin päälle keltaisen kiilteen. Todella hyvää myös appelsiinin makuisena.
hei, kysyisin tosta kiilteen tekemisestä, kun teen kakun tänään ja en osaa tehdä sitä. Eli millä tavalla se pitää keittää, niinkun pitääkö se kiehauttaa vaiko pitää liedellä sen aikaa kunnes sokeri on sulanut?
VastaaPoista