keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Britatorttu

Tein iki-ihanaa Britatorttua. Siinä yhdistyvät kaikki makeat ihanuudet. Pohja on rasvainen torttupohja, jonka päälle levitetään valkuaisvaahtoa ja koristeita, kuten mantelilastuja. Paistetun pohjan päälle levitetään marjat tai hillot tai soseet ja kermavaahtoa.
Jos leipoo yhden pellillisen, niin pohja puolitetaan ja toinen puoli on pohja, jonka päälle levitetään kermat ja marjat ja toinen puoli on päällinen, joka asetetaan kermojen päälle. Valkuaisvaahto kannattaa tehdä ensin, koska sillon ei tarvitse pestä vispilöitä välissä.

Britatorttu:

Valkuaisvaahto:
2 valkuaista
1,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
--> vatkaa vaahdoksi
--> lisää tilkka sitruunamehua

Pohja:
125 g pehmeää voita
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
--> vatkaa vaahdoksi
-- > lisää joukkoon 2 keltuaista
-- > ja 1 dl maitoa
1,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
-- > sekoita keskenään ja lisää massan joukkoon
--> Levitä taikina uunipellin päälle ja levitä valkuaisvaahto pohjan päälle. Pohjasta tulee erittäin ohut eli ei tarvitse pelätä, että teki jotain väärin.

Koristeeksi voi ripotella mantelilastuja valkuaisvaahdon päälle.
  • Paista 175 asteessa noin 20 minuuttia. Kun marenki on hyvänvärinen, niin pohja on valmis
Tässä Britatortussa oli täytteenä omenaraparperisose ja rahkainen kerma.
  • Jos haluaa tehdä pellinkokoisen Britatortun, niin tekee kaksi peltiä ja tekee toisesta pohjan ja toisesta päällisen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti