keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Suklaakilpailun voittaja!


Kilpailuun osallistui yksi kilpailija, joten voittajaa ei ollut vaikeaa valita. Eli onneksi olkoon, Niklas Mullo! :) Kuvassa oleva kakku on chilinen suklaakakku, joka on suussasulava ja erittäin kostea.
Resepti on Ruokalan sivuilta : http://www.ruokala.net/resepti/chili-suklaakakku-1

tiistai 25. toukokuuta 2010

Kinkkuvoileipäkakku

Tässä on kaksi kakkua yhdessä ja päätin tällä kertaa tehdä itse vuokaleivät. Eli tein tumman ja vaalean vuokaleivän. Välissä on kahta täytettä: tuorejuustopohjainen kinkkutäyte ja majoneesipohjainen omena-maustekurkkutäyte.

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Nalle Puh kakku

Tämän kakun valmistin kummipoikani syntymäpäiville. Tavoitteenani oli tehdä kakku, joka kestäisi mahdollisimman hyvin kuljetusta ja säilytystä lämpimässä, mutta maistuisi silti hyvälle. Reunoilla siis krokantti ja kakun päällä kerma-tuorjuusto-tomusokeri seos :) Kukat olen valmistanut pastillage-massasta
-Säde

Raparperiset punnuspullat

Sain mummiltani raparperejä ja päätin tehdä niistä jotain. Päädyin punnuspulliin. Täytteenä on vaniljajogurtti-raparperiseos. Varastoissani oli myös jäljellä italialaista marenkia, jolla päätin koristella pullia sen kanssa.

perjantai 21. toukokuuta 2010

Omenainen Charlotte russe


Tämän kakun tein muutama vuosi sitten syntymäpäivilleni. Ensin tein kääretortun, jonka täytin omenahillolla. Sen jälkeen vuorasin vuuan kelmulla ja asettelin sen päälle kääretortun palaset siten, että sisus jäi tyhjäksi. Tyhjän kohdan täytin omenaisella kermahyytelöllä. Korsistelin charlotte russen omenoilla ja kiilteellä.

keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Pullapitko

Tein neljällä letitettävän pullapitkon. Koristeena on mantelilastuja ja raesokeria.

torstai 13. toukokuuta 2010

Kaurapitsit

Tässä kaurapitsejä. Eli näitä on erittäin helppoja tehdä, mutta kahdessa asiassa pitää olla tarkka: paistamisessa ja siinä, että pitää jättää riittävän isot välit pellillä, koska nämä pikkuleivät leviävät erittäin paljon. Minulla ei ollut kauraleseitä kaapissa, joten korvasin sen vehnä-kaura-ruislesesekoituksella.

Tein kaurapitsit seuraavalla reseptillä Kaarina Roinisen "Parhaat kotileivonnaiset"-kirjasta.

n. 60 kpl
1 dl kauralesettä
2,5 dl kaurahiutaleita
0,5 dl vehnäjauhoja
2,5 dl sokeria
1 tl vanillliinisokeria
0,5 tl leivinajauhetta
100 g sulatettua voita
0,5 dl siirappia
0,5 dl kuohukermaa

1. Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa.
2. Lisää joukkoon sulatettu ja jäähtynyt voi, siirappi sekä kerma
3. Ota taikinasta kahden teelusikan avulla pieniä nokareita pellille ja jätä riittävät välit.
4. Paista 200 asteessa 5-7 minuuttia.

lauantai 8. toukokuuta 2010

Tortillakupit

Tein alkuruuaksi tortillakuppeja "Yhteishyvä-lehden reseptin mukaan hieman sitä muokkaillen. Tortillat leikattiin 4 osaan ja kuivattiin kupin muotoon muffinssivuuissa. Kuppeja voisi tehdä myös valmistujaisjuhliin tai muihin juhliin, koska niitä on varsin helppo tehdä.

Hello Kitty kakku

 

Hello Kitty kakku on noin 15-h kakku, joka on tehty samoin kuin perinteinen prinsessakakku. Sisällä siis vadelmamarmeladia, kermaa ja vaniljakreemiä ja kakku on päällystetty marsipaanilla.
-Säde

Äitienpäivä

Tein muropohjaleivoksia äitienpäivän kunniaksi. Välissä on kermarahkaa, päällä mustikoita ja kiille.

Lusikkaleivät


Päätin tehdä lusikkaleipiä, koska kevään juhlissa on yleensä tarjolla pikkuleipiä muiden tarjoilujen ohella.

Tein lusikkaleivät seuraavalla reseptillä:
200 g voita
1,5 dl sokeria
1 tl kardemummaa
2 tl vaniljasokeria
4 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta.

väliin: vadelma- tai omenahilloa

1. Sulata voi kattilassa miedolla lämmöllä ja anna kiehua hiljalleen n. 5 minuuttia.
2. Mittaa kulhoon sokeri, vaniljasokeri, kardemumma.
3. Kaada keitetty voi sokeriseoksen päälle ja jäähdytä. Kulhon voi laittaa jääkaappiin, jotta seos jäähtyy nopeammin.
4. Sekoita kuivat aineet keskenään.
5. Kun voisokeriseos on kylmä, sekoita kuivat aineet joukkoon.
6. Tee massasta pikkuleipiä lusikan avulla.
7. Paista 175 asteessa n. 10-12 minuuttia.
8. Täytä pikkuleivät hillolla ja pyörittele sokerissa.